Manu ja ilmapallo

Tapahtui hetki sitten parin tunnin lenkillä. Hahhah. Mistähän Manu ei innostuisi? Manu näki myös elämänsä ensimmäisen sisiliskon... ja kaikkea jännää oli mm. kahdessa järvessä uimista. Ehkä kuviakin lenkiltä vielä tulossa!

Manu ja pikkuoravat.

Taas olisi vaikka mitä pieniä juttuja ja kuvia rästissä, mutta tässä on yksi yliveto tältä päivältä. Kaksi pikkuista oravaa syöksähti jostain Manun luo. Luullen ehkä Manua isähahmokseen tms., koska Manu näyttää joskus erehdyttävästi oravalta, varsinkin selkämakuuasennossa. Kantelee yhtä ylpeänäkin käpyjä ja käpyleikki on yksi suosikkileikkimme. Tiellä voi olla esimerkiksi satoja käpyjä, mutta Manu kiinnostuu ainoastaan siitä, mitä ihminen kantaa. Heittää yhden kävyn, kipittää se suussaan ja pudottaa sen jos ihminen kantaa jotain toista käpyä. Kun sen heittää, niin Manu yrittää löytää juuri sen kaikista kävyistä... Tästä tulikin sanonta, että "ei näe käpyjä kävyiltä", ja siihen pystyy vain Manu... 

Joka tapauksessa en aivan ehtinyt ottaa kuvaa siitä kun oravat kävivät Manun kuonon alla ja tämän kuvan ottamisen jälkeen oravat livistivätkin auton alle. Manu tietenkin itki perään...Itkee nykyään tyttöjen perään. Tai oravien. Melkein minkä vaan, jota kovasti haluaa.

Voi että, nuo oravat olivat niin söpöjä itse kirjoittajankin mielestä! 

Manu tässä moi.

Manulla on taas päivitettävää. Aloitetaan viime viikolta.

Käppyrä-Manu nojaa puoliksi syötyyn rengasluuhun....

(Pahoitteluni, että osa näistä Manu-kuvista on huonolaatuisia, mutta kännykkäkamera on nopeiden tilanteiden ikuistaja ja kulkee muutenkin useimmiten aina mukana...) Sanoin viime viikolla eräänä päivänä Manulle ohimennen "Kukahan sieltä tulee", enkä jäänyt eteiseen. Manu kipitti ovelle ja sinne jäi. Ja sieltähän tosiaan tuli toinen asukas. Mitään erityistä ääntä ei rapusta kuulunut (itse huomasin ikkunasta), eikä Manu mene enää ovelle jatkuvasti..se on tottunut aikalailla ääniin kuten postinkolahduksiin eikä hievahda välttämättä eteiseen. Hyvä niin. Tein seuraavana päivänä vähän merkitsevämmin sitten "Kukahan sieltä tulee" ja muistaakseni tämä kuva on siltä kerralta, mutta kylläpä hymyilyttää enemmän se ensimmäinen kerta...että Manu ikäänkuin ymmärsi vihjeeni, että joku tulee sieltä :) Odotti siinä sitten parisen minuuttia. Oli ihan ovessakin kiinni tapittaen ylös!

Tässä otetaan vähän nokosia karskisti vain kovalla lattialla....

Lauantaina Manu kävi tyytyväisenä iltauinnilla.... Ensimmäinen kerta flexin kanssa (suurin syy flexin hankintaan) auringonlaskun aikaan. Käpy toimi motivaattorina, mutta eiköhän se olisi veteen muutenkin  pulahtanut. Ihanaa todeta, ettei ole vedenarka poika (kuten kesällä vaikutti olevan, hyvä että namuillakaan suostui veteen..)

Uinnista tuli pieni energiaspurtti, joten eikun menoksi vaan! Koko reissuun meni n. kaksi tuntia. Manu ei osoittanut väsymyksen tai mielenkiinnottomuuden merkkiäkään vaan tassut kipittivät reippaasti eteenpäin, innokkaammin kuin kahdella toisella kanssakulkijalla! Eiköhän Manu ole elementissään metsässä...

Sunnuntaina jotain päinvastaista...Manu kävi neitsytkävelyllä kaupungin vilkkaimmalla kadulla. Pienen pätkän. Eipä kyllä ollut moksiskaan. Tosin pitää kokeilla joku toinen kerta vielä vilkkaampana ajankohtana vilkkaamalla kadunpätkällä. Ihan vaan totuttelun vuoksi. Mutta ihan mielellään sitä ei kävele itsekseenkään tuolla kadulla, joten saa nähdä koska :)

Kävimme kylässä Manun isovanhemmilla. Tätikin oli kylässä. Manu oli aika nätisti tällä kertaa! Yritti pari kertaa hyppiä ruokapöydän äärellä tätiin päin. Sellainen ei oikein käy. Ruokapöydässä ei saa antaa Manulle huomiota. Ehkä joku on joskus antanut epähuomiossa ruokapöydässä huomiota ja vastannut Manun hyppelyihin, mutta nyt on pakko yrittää kitkeä sellainen alkuunsa pois! Se on huono tapa! Toivottavasti tässä kitkemisessä on mukana kaikki Manun kanssa tekemisissä olevat, niin saadaan Manusta mallikansalainen! Esimerkiksi hyppimiseen ei saa vastata, vaan pitää kehoittaa Manu esimerkiksi istumaan ja sitten kehua, rapsuttaa ja leikkiä. EI-sana ei yleensä toimi Manulle, mutta onneksi ollaan keksitty nuo käskyt, joita Manu useimmiten tottelee.

Tässä ollaan matkalla kylästä kotiin päin.... Ensi vuonna mä aion olla pelkääjän paikalla (nimittäin polkijana....), sillä Biltemasta onneksi löytyi koukku kärryyn! Zooplussasta oli loppunut ja tuli mietittyä saakohan toista... Onhan se hyvä olla, ainakin hätätilanteessa, mutta muuten tuo kärryllä ajeluttaminen ei vaikuta niin houkuttelevalta.... Varsinkin kun Manu vielä kiukuttelee jonkin verran!

Eilen kävimme taas metsässä. Katselimme myös vähän sieniä ja niitä löytyikin pari kourallista! Manu oli metsässä taas aivan villinä... vahvistettua se tuli; Manu on metsä-Manu! Onkohan se edes mitenkään epätyypillistä koiralle, mäyräkoiralle...

Matkalla eräs mies koiransa kanssa kehui Manua pariin otteeseen erittäin hyvännäköiseksi ja kertoi, että hänellä oli ollut myös pitkäkarvainen mäyräkoira, joka oli hänellä 14 vuotta. Mutta erityisesti hän painotti Manun hyvännäköisyyttä. Luulisi jo, että menisi tällä pojalla kohta pissa päähän..Manulta jää usein huomaamatta hihkaukset kaduilla... sellainen olin kyllä itsekin ennen Manua, niin kovaksi koirakuume alkoi käymään..Manun myötä ei ole tarvinnut juuri vieraille koirille hihkua.

Ja tässä tänään. Syksy on joo, ainakin täällä päin Suomea...lehtiä on maassa hurjan paljon.
Huomenna mennään taas sienimetsälle!

Tällä viikolla koirapuistossa kuulemma joku nainen kyseli, että onko Manu kääpiömäyräkoira kun on niin pieni, ja mulla läikähti sydämessä! Että joku näkee Manun vielä pikkupoikana. Kaikki muut jaksavat joka kerta mainita Manua isoksi pojaksi, että kuinka se on taas kasvanut.... eivät ne tajua, että Manu on mulle vielä vauva, jonka en halua olevan jo iso ja täyskasvuinen! Pitää huomata pienuus ja  nauttia siitä pentu/vauvavaiheesta, joka on muutenkin lyhyt! Se tuntuu samalta kuin huomauttaisi vauvahuumassa olevalle äidille, että "Ihanaa, onpa se taas kasvanut". Mutta eihän sitä ulkopuoliset samalla tavalla kai ajattele, kun eivät ole samalla tavalla kiintyneitä :) Huomauttakoot siis mitä vaan, mutta mulle Manu on ja tulee olemaan pieni poika. Kaipa se on joo vähän kasvanut...paino tuplaantunut ainakin (mutta nyt pysytellyt samassa jo pari kuukautta!) ja vaikka mitä, mutta kyllä se kasvu on nyt aikalailla pysähtynyt. Rintakarvat vähän pörhistyy, ehkä pari muskelia, mutta siinäpä se. Kai sitä tavan vuoksi voi sanoa kasvusta :) Itselläni ei ole sitä vastaan, että kasvaisikin vielä ja rikkoisi 10 kilon rajan, mutta se on tämä pentuhuuma vielä ja virallisesti Manu on vielä pentu ja valehtelisin jos väittäisin, etteikö vähän sydäntä särje että se loppuu. Sitten vasta voi todeta, että "Oho, onpa se tosiaan kasvanut ja tuollaiseksi jää"..ei vielä, eihän.

P.S Viimeisen kirjoituksen jälkeen Manu alkoi muistaakseni seuraavana päivänä syömään normaalisti! Se tapahtui ihan yhtäkkiä! Kaikki nappulat vaan menivät.... eikä ollut mitään joukossa. Muutaman kerran tuli ruokaan laitettua tilkka raejuustoa tai piimää, jolloin ruoka aina meni...mutta näköjään Manu ei tarvinnut sitä sitten ihan joka kerta! Hyvä näin, sillä Manu ei periaatteessa tarvitsisi mitään lisukkeita nappuloihin...syötetään Manulle ruokaa, jossa pitäisi olla kaikki tarvittava :) Ja toisekseen, emme halua sysätä kohti nirsoilua (että söisi esimerkiksi nappuloiden ympäriltä lihahyytelön tms. Raejuustolisäyksessä Manu söi onneksi ihan kaiken..riitti että lisäsi teelusikallisen, eikä välttämättä sekoittanutkaan).... En tiedä mistä se noin parin viikon huono syömättömyys johtui, mutta onneksi se oli ohimenevä vaihe. Jätettiin myös erilaiset palkitsemisnamitkin väliin (jos vaikka johtui siitä, sillä käytin niitä siinä vaiheessa tavallista enemmän)...

Manun muistelmia.

Manu sai Biltemasta röhkivän possun, jotta olisi muutakin kuin vain vinkuva pallo. Pallo ei mene oikein millään rikki Manun hampaissa ja on siitä aivan loistava puhumattakaan siitä, että sen kanssa voi heitellä palloa huoneesta toiseen. Manu hakee, tuo pallon, mutta ei välttämättä anna. Paitsi pitää sen kuonolla tökkiä, jos toinen ei huomaa...mutta jos pallon yrittää ottaa, niin Manu juoksee karkuun. Ihme epeli. Ei se tajua, että it takes two to tango. Mutta kestävä ja hauska on se pallo, sika ei kauan kestänyt. Eikä mikään ihme, sillä siinä on noita pieniä osia. Ei enää yhtäkään pienen osan esinettä Manulle! Toivomme, että kukaan ei anna lahjaksikaan tälläistä, sillä se on vain rahanhukkaa ja mahdollisesti vaaraksi. Melkein kaikki lahjalelut ovat joutaneet roskiin parin päivän sisällä. Sian kanssa voi vielä leikkiä, mutta täydellisen tarkkuuden alaisena. Sika piti Manulle puhuttelun eräänä päivänä polvellani ja Manu kuunteli tarkkaavaisena ja alistuvaisena. Sika myös ihmetteli, että miksi Manu ei syö...että ei oikein tälläinen vetele. Ja että, voi ehkä olla vielä kaveri, kunhan ei enää pureksi ruumiinosia poikki.

Eräänä päivänä ihmettelin, että miksi Manu on niin kiinnostunut eräästä puskasta ja jää tuijottamaan sitä. Siellä oli kissa piilosilla. Elävä kissa, vaikka hetken piti katsoa, että onhan se elossa. Se kun ei hätkähtänyt Manusta.

Seuraavana päivänä piti tarkastaa, että mitä kissalle kuuluu. Ei ollut enää kissaa. :/

Keppi pitää välillä ottaa suupieleen....

Ruoka, liottamaton tai liotettu, on pysynyt kipossa monena kertana....  Nyt olemme antaneet pieniä määriä ja lisänneet sekaan raejuustoa tai piimää. Sitten kyllä menee ja yleensä yhteen otteeseen. 

Manu on toiminut rakennusmestarinakin, kun pöytä kootiin. 

Puutarhassa oli lyhtyjuhlat, johon Manu vietiin uudella flexillä. Flexiä Manu pureskeli jonain valvomattoman hetkenä ja oli pienestä kiinni, ettei Manu purrut itseään vapaaksi.... Ehkäpä flexiä ei enää puutarhaan tai ainakaan niin, että Manu on yksinään sen varassa. Siinä on niin pieni naru, että Manu saa sen tosiaan purruksi..... Saatiin flexi kuitenkin korjattua, mikä on hyvä, sillä sitä on ilo käyttää  välillä. Vielä kuitenkin rajoitetusti, koska Manun pitää osata kävellä vielä vierelläkin. Se kuitenkin tuo Manulle ehkä uudenlaista itsevarmuutta, kun antaa Manun välillä kirmata itsekseen kauemmas. Tosi vähän on kuitenkin paikkkoja, joissa Manun voi pitää 5 metrin säteellä..uimatarkoitus oli lähinnä mielessä. Ehkäpä Manu kävisi vielä kastautumassa ennen kuin järvi jäätyy?

Sittenpä Manu on myös oleillut yhdessä hauskassa asennossaan. Tassut sisäänpäin taivutettuina esittäen amputoitua koiranpentua.

Eilen Manun kanssa kirmattiin myös uusille reiteille. Käveli reippaasti koko seikkailun ajan!!! 

Pääsipä Manu myös ensimmäistä kertaa terassille oluelle. Eikun. Terassilla Manulta kysyttiin maistuisiko vesi, mutta Manulla olikin oma kippo ja vesi mukana. Manu käyttäytyi nätisti. Hiljaa ja rauhallisesti. Hörppi välillä vettänsä, lokoili usein tuolien allakin. Hieno poika. Tämän terassin myös muistanevat P-mummo ja miehensä viime kesältä. 

Otettiinpa yksi aurinkoinen potrettikin matkalla.

Etsi kuvasta yksi pylly pystyssä nuuskiva koira.

Puutarhassakin vielä nopeasti kävimme. Bongaa keskittyneen koiran lisäksi jättikurpitsa! 

Vaikka Manu on syönyt siis huonosti, niin se on myös ollut tosi reipas..ja normaalia kakkaakin on tullut ja oksennustakaan ei tullut eilen! Pienin askelin toivomme palautuvan kaiken normaaliksi... saa nähdä tuleeko Manu vaatimaan nyt jatkuvasti piimää tai raejuustoa ruokaansa... tai sitten käymme hakemassa ruohotuppoja maasta ruuan sekaan - märkä ruoho kun maistuu erittäin namilta! 

Kesäpoika kaupungilla.

Pieni kesäpoika makoilee tälläkin hetkellä jossain nurkassa. Aika paljonhan tässä on taas Manulle tapahtunut, mutta laitan tähän postaukseen nyt kuitenkin kuvia viime torstai-iltapäivän keskustareissusta, ensimmäisestä kunnon keskustareissusta. Ei se sitten kuitenkaan tainnut olla Manulle elämää suurempi juttu ja kaikki meni hyvin ja reippaasti. Ei tässä itsekään nyt ihan pois kaikesta hälinästä asuta vaan busseja liikkuu, taloja remontoidaan, lapsia leikkii, suojateitä ylitellään jne. Ja silloin kun menimme ydinkeskustassa pitkin yhtä kapeimmista ja ruuhkaisimmista teistä, niin juuri silloin ei ollut juuri mitään hälinää. No mutta eiköhän Manu saanut taas jotain perspektiiviä, eri maisemia! Pitää tehdä näitä reissuja enemmänkin. Mutta Manu vaatii, että pitää olla sitten nurmikkoakin jossa piehtaroida. Ei se asfaltilla ole niin kivaa!

Manu ja paloauto. Eikö tässä vaiheessa pikkupojat ajattelisi, että "Hei, mä haluun isona palomieheksi". Katsotaan mihin ammattiin Manu suuntautuu tässä...luulen, että puutarhanhoitajaksi voisi olla taipumusta? Oli kuulemma kitkenyt rikkaruohoja kivien välistä puutarhassa.

Risteys tulossa. Manun mahdollinen pulmanaihe ja tässä pitääkin olla aika määrätietoinen. Näissä Manu saattaa jähmettyä tai vetää ihan eri suuntaan mihin olisi tarkoitus mennä. Ei anna periksi. Silloin ei varsinkaan. Tekisihän se välillä mieli ja olisi kaikin puolin helpointa, mutta ei, Manu seuraa ja saa pitkää hihnaa kun kävelee nätisti ja ei ole vaaroja.  Tämä hihnakouluttaminen ei ole kaikista helpointa aina. Inhoan todella paljon sitä, että hihnasta nykäisisi ja kiskoisi, mutta joskus se on ainoa keino saada tottelemaan ja silloinkaan ei aina ihan heti vaan Manu kiskoo ja kiskoo toiseen suuntaan tai ei hievahdakaan. Ei Manu kävellessä onneksi ihan mahdottomin ole, vaan suurimmaksi osaksi kävelee aika mallikelpoisesti. Ja enemmän innokkaasti kuin apaattisesti. Mutta jep, mäyräkoiran jästipäisyyttä kyllä selvästi on, eikä ole pentuvaiheesta siis aina kyse. 

Ylitetään suojatie.

Manun perusilme kaupungilla....

Kuvakulma, joka saa Manun näyttämään suurelta ja ylväältä.  Tosiasiassa Manu on vielä pieni, ei oo kasvanut, vaikka tekisi kuinka niin mieli sanoa! Totta puhuen, nyt sen kasvun on itsekin huomannut. Se ei ole mikään ihmekään, sillä painoa on jo n. 7 kiloa. Seitsemän! Ja Manu on vasta vähän päälle 5 kuukautta. Missähän vaiheessa tämä painon kasvu alkaa hidastumaan, kun eikö kasvua voi tapahtua vielä vuoden ikään? Mitä jos Manu kasvaa vielä tuplasti...ja mä kun ajattelin, että se 9 kiloa olisi melko normi. Sopusuhtainen Manu on ja saa uskoakseni riittävästi liikuntaa. Ei liian paljon, ei liian vähän. Täytyy miettiä antaako enää tulla rappusia sitä pariakaan kertaa ylös päivässä ;) Lihasmassahan tässä sitä painoa tekee... ja Manulla on pörhistynyt rintakarvatkin...

P.S Eilen ukkosti ja kovaakin, mutta siitä Manu ei ollut moksiskaan! Ja maanantaisin kello 12 tulee se kova ja korkea palotarkastusääni tai mikä lie, niin ei se Manu siitäkään oikein välitä. Reipasta! Mutta jos  pihalta joskus kuuluu ääniä, melko tavallisia ja hiljaisia ääniä, niin niille Manu satunnaisesti haukkuu.