Eiiiih.

#kuoriainen

Olin tulossa postaamaan Manusta suloisia ja mallikkaita potretteja (jo sen kunniaksi, että en ole vähään aikaan päivittänyt Manun päiväkirjaa...okei, vuosipäivitys oli aika työläs ja hidas, jaksoitteko katsoa, sillä kommentteja/palautetta ei kuulunut kuin yhden kommentin verran),  mutta juuri hetki sitten huomasin yllä mainitun tuhon olohuoneessa oven reunustalla. Eiiiiiiiiih???  Pintarempataan asuntoa, mutta se hajoaa. (lähelle tuhoa on kaiken lisäksi tulossa lähiaikoina uusivanha puinen huonekalu, mutta saa nähdä uskaltaako laittaa vai syökö Manu jalat alta)

On tämä sikäli erikoista, että tuhoja Manu ei ole tehnyt sitten pentuilun. Mattoja ei ole toistaiseksi ollut olohuoneessa, kun niihin Manulla on ollut kiusausta yksinollessaan ja mattojen edestakaisen raahailuun ei ollut mieltä. 

 Mä luulen, että kun eilen jäi vahingossa olohuoneen ovi auki ja Manulla oli muutaman tunnin vapaus yksin ihan koko asunnossa, niin tämä oli reaktio siihen... Enpä tiedä.

Toinen harmituksen aihe: Manulla on myös taipumusta haukahdella välillä keskellä yötä, jos joku esimerkiksi avaa ulko-ovensa. Siihen on "mielekästä" herätä ja saada unen päästä kiinni. Kaiken lisäksi siinä ei tunnu olevan mitään logiikkaa, sillä päivisin kun rapussa metelöidään ja ovet aukaistaan tai posti tulee, niin ei mitään. Yö on heikko kohta ja herättää Manun suojeluvietin, tai sitten vain pelästyy. Oli miten oli, niin meille tämä on tylsä juttu. Harmi, että eteistä ei saa suljettua ja ääniä vaimennettua, kun ei viitsisi lukita Manua yhteen huoneeseen ja yönhän Manu yleensä nukkuu.

Sanonpahan vaan, että vaikka Manun kanssa suurin osa ajasta on mahtavaa ja asiat toimivat, niin on niitä huonompiakin hetkiä, jolloin saa miettiä päänsä puhki, että mitä nyt...kun koira on kuitenkin vain koira ja sille ei voi jälkeenpäin sanoa että "Hyi, näin et olisi saanut tehdä" tai kieltää sitä toteuttamasta luontaista vaistoaan. Kuten sitä, että haukkumisen lisäksi keppejä ja kakkoja on kiva syödä, vaikka kuinka toruisi. Se ei vain mene jakeluun. Ikävää, jos meidän Manu tukehtuu joskus keppiin/saa suolitukoksen... tai saa myrkytyksen, kun se on varmasti hyvin todennäköistä. Sen takia sitä varmaan yrittää puuttua siihen ulkona syömiseen, mutta se on tosiaan tuulimyllyjä vastaan taistelemista.

Mutta lähipäivinä kivoja kuvia Manusta!

Pahis.

19.3.

Katselin juuri mitä suloisimpia pentu-kuvia Manusta ja hihkuin Manulle ääneen. Manu ei oikein välittänyt, että kaivelin menneisyyttä vaan yllättäen nappasi taas jotain kiellettyä.

19.3.

Nyt kun asiaa mietin, niin Manu on arvaamattomampi ja riiviömäisempi nykyään, 7 kuukauden ikäisenä,  kuin muutama kuukausi sitten. Manu ei silloin todellakaan yrittänyt hyppiä sängylle tai sohvalle. Ehkä kerran, mutta silloin yksi EI riitti. Nyt  Ei-sana houkuttaa useimmiten vain kokeilemaan vaikka 10 kertaa ja mitä tarmokkaimmin. Ja sitten jos tahtoa ei saa siltikään läpi, niin saattaa tulla haukut. Ponteva hyppiminen ja lahkeisiin kiinnikäyminen on aika uusi ilmiö. Ja EI ei riitä useimmiten nykyään. Ollaan vähän todettu, että jos se ei kerran toimi, niin huomiotta jättäminen jää vaihtoehdoksi -kääntyminen ja hiljaa oleminen. Kiinnostaisi kokeilla koulutusuihkeita, onko kenelläkään kommenttia niistä? Huomiotta jättäminenkin on ihmiselle aika koettelevaa, kun toinen on kiinni takapuolessa ja vasta hetken odottelu tepsii. Kannattaako investoida hintavahkoon suihkeeseen?

30.3.

Ja vaikka hampaat vaihtuneet, niin satunnainen hampailla jäystäminen ja jyrsiminen ei sekään ole loppunut. Varsinkin omat huovat ovat kova juttu! Ne ovat kuin koinsyömiä... ja tällä viikolla lyhyen poissaolon aikana oli päättänyt purkaa istuintyynyn sisuksen ja kotona näytti siltä kuin olisi ollut sulkasato....  Mutta kaikista pahinta on se, että hypitään ja noukitaan kiellettyjä asioita. Sängylle hyppiminen on alusta asti kielletty, mutta silti sieltä lähtee tavaraa ja jos ei sängyllä ole, niin nyt ihasteluhetken aikana oli laatikosta lähtenyt yksi toppini ja Manu rei´itti sitä kaikessa rauhassa. Vaikka Manu on todellakin saanut aktiviteettia tänään - koirapuistoa, lenkkeilyä, pallonheittoa, koulutusta, samassa tilassa on ollut tarjolla sen lempilelu ja luukin.... Toinen omistajista on lähtenyt matkalle, mutta ei se ole vain sitä, sillä lähes joka päivä jokin vaate lähtee Manun mukaan. On vain se, että ehtiikö ajoissa huomaamaan, ennen kuin se on järsitty piloille. Neljä silmää/jatkuva valvominen mahdollistaa useimmiten huomaamaan ajoissa. Toissapäivänä muuten sai bongattua Manun itse sängyltä! Juoksuhepuli antoi sille sen verran energiaa, että pääsi hyppäämään sängylle. Huoooh...

12.4.

Manu selvästi tajusi tehneensä äsken jotain kiellettyä ja meni pimeään eteiseen häpeämään. On vain silti ajan kysymys milloin se hyppää taas noukkimaan kiellettyjä asioita. Mietin vain tosiaan, että millä tämän saisi tehokkaimmin loppumaan.  Sillä kaikista riiviöhetkistä tämä on kaikista turhauttavinta ja ikävintä. Tässä joutuu miettimään jo kaiken omaisuuden laittamista katonrajaan. Kengät ovat olleet jo kauan hattuhyllyllä.

1.5.

4.5.

(Nyt Manu kömpi eteisestä viereen tapittamaan ja pyytämään anteeksi, että rikkoi vaatteen).

5.5. yö, parin tunnin poissaolon jälkeen - tuhot todennäköisesti alkoi välittömästi, eli sama olisiko ollut poissa 30 minuuttia vai 5 tuntia

Tässä yksi pahimpia tuhonhetkiä ja peti päätyi roskakoriin, ehti se olla n. 1,5 kuukautta. Sanomalehtien käyttökin alkoi loppua näihin aikoihin, kun ne päätyivät vain tuhottaviksi. Väitän silti, että tämä oli helpompaa - tällöinhän Manu tuhosi lähinnä omia juttuja ja mitä löytyi lattialta - nyt tyynytkään eivät ole turvassa...ja sohvapöydälle ei todellakaan voi jättää mitään. Jossain vaiheessa lähtee varmaan verhot ja kaappien ovet aukeaa... iiks. On eri asia meneekö suikaleiksi Vapaa Valinnan mainos ja tuleeko pissa /kakka lattialle kuin se että kiva vaate menee rikki tai saako telottua itseään jollain uudella metkullaan. 

Olisikohan koulutussuihke tehokas kun koiran yllättää itse teosta? Voisiko se hillitä hyppimisiä (ja sitä myöten kiellettyjen asioiden noukkimisia)? 

Termiitti.

Paholais-Manu tässä hei.

Vietän Manun kanssa keskenään tässä muutaman päivän. Terveisiä sinne toisaalle, että ihan täydellisesti kaikki ei mennyt eilen. Jälkihuomautus: Ei ehkä tänäänkään.

Kävin kaupassa ja palasin niin, että annoin iltapäiväruuan ja aika normaaleihin aikoihin. Kippo oli kädessä ja Manukin sen näki, mutta samalla hän alkoi kakomaan ja kakoi kolmeen kohtaan keltaista vaahtoa. Huolestuin toki ja vähän yritin selvitellä asiaa. Se on aika yleistä koirilla, mutta täytynee huolestua, jos osoittaa muuten olevansa kipeä ja tuollainen jatkuu jatkumistaan, mutta loppupäivä meni ihan normaalisti. Huhhuh silti kun on ikävää olla huolissaan kaikista pienistä asioista, ja sydäntä riipii jos alkaa ajattelemaan pahinta. Totuus näissä kuitenkin taitaa olla se, että eläinlääkärille soittaessa eläinlääkäri kertoisi tarkkailemaan tilanteen jatkumista ja yleiskuntoa, koska muuten saisi soittaa ihan jatkuvasti.

Iltakävelyttäminenkään ei mennyt aivan putkeen, sillä olin lähdössä pitkälle lenkille Manun kanssa. Lähes välittömästi alkoi kaatosade. Ja ukkonen. Ja koska kävelin vähän eri suuntaan kuin yleensä, niin Manu ei oikein suostunut moiseen peliin ja oli koko ajan lähdössä kotiin takaisin. Tänään lähdin taas siihen suuntaan ja monesti Manun piti ihmetellä, että missä ihmeessä nyt ollaan ja kääntyä takaisinpäin. En suostunut moiseen peliin. Päätin, että kävelen jatkossakin erilaisia lenkkejä. Kaksin kävellessä ei yleensä tuota ongelmia uudetkaan reitit, ylipäätänsä Manu kävelee kai helpommin kun meitä on kaksi. Lyhyemmäksi jäänyt lenkki tultiin tosiaan illalla juosten kotiin, sillä sehän Manulle kelpasi. Mahdollisimman äkkiä kotiin ja kuivattelemaan. Kotona oli iltahepulit eli rakettina huoneesta toiseen ja takaisin ja pientä näykkimisyritystä. Siis terve ja oma itsensä. Leikittiin, riehuttiin, koulutettiin jne. Ja Manu taisikin nukkua hyvin aamuun asti. 

Mutta ei siinä vielä tosiaan kaikki eiliseltä. Manu järsi pitkästä aikaa kirjahyllyn alareunaa, repi sängyltä taas vaatteita (vaikka ei ollutkaan reunalla) ja viimeinen niitti oli se, että ihan Manun ensimmäisistä päivistä mukana ollut ja aika hengissä säilynyt jänis päätyi roskakoriin. Se lelu on kestänyt kovia, säilynyt leikeissä mukana ja Manun lempileluna muiden mennessä roskiin. Koska ihan koko ajan ei tule tarkkailtua leikkimistä leluilla, niin hetken kuluttua kun kävin katsomassa miten Manu pärjää, niin Manuhan oli saanut jänistä rikki. Toinen vinku oli jo hilkulla mennä Manun suuhun. Niin piti heittää kylmästi tämäkin lelu. Manu sai myös perjantaina kovan tennispallomateriaalia olevan lelun, mutta Manuhan vetää siitä vaan nöyhtän, joten sekään ei ole tarpeeksi kestävä Manulle. Ja nyt kun Manu on alkanut jyrsiä omia huopiaankin, niin tulee vähän mietittyä, että mitä Manulle voi enää antaa kun syö omat petinsä ja lelunsa. Luuta on yleensä tarjolla, mutta ei sekään jaksa aina kiinnostaa.

Erikoista on nykyään myös se, että Manu ei hotki samalla tavalla. Aamuruokakupille ei juokse suorastaan ja saattaa syödä muutamassa eri osassa. Tämä on niin erikoista kun on kyseessä Manu, joka söi ennen aina sekunnissa. Mutta olisikohan se tämä kesä..ja aikuistuminen? Vai alkaako jo tympiä aina sama ruoka..kun ulkoakin saa kiinnostavampia asioita suuhun. Juhannus-puutarhareissun jälkeen se alkoi melkein heti. Mutta silloin alkoi myös vähän lämpimämmät säätkin. Manu sai siellä pienen palan lihaa juhannuspöydästä, mutta tokkopa se vaikutti? Ei hirveästi anneta mitään muita ruokia kuin nappuloita ja nameja - säästäisi vähän nirsoilua, mutta onhan se ymmärrettävää, että houkutus omien ruokien antamiseen tulee toisinaan ihmisillä, ettei tule huono omatunto kun itse vetää kaikkea hyvää. Voisihan sitä jossain vaiheessa kyllä antaa muutakin kuin nappuloita, vaikka tämä penturuoka on kyllä monipuolisen ravitsevaa ja sen pitäisi sisältää kaiken oleellisen, mitä kasvava pentu tarvitsee.

P.S Tämän kirjoituksen jälkeen huomasin, että Manu oli napannut sängyltä yötoppini ja järsinyt kaikessa hiljaisuudessa sen rikki. Kiitos Manu.  Meillä ei ole enää mattojakaan, koska Manu vain järsi resuisemmankin maton ja pisti siitä lähtevät hapsut suuhunsa (ja pistin hapsuttoman matonkin, mikä oli ennen Manun aikoja,  mutta sieltäkin Manu löysi jotain mitä purkaa), joten ehkä Manu tarvitsee vain enemmän järsittävää ja leluja. Mutta mitä leluja, kun mikään ei ainakaan nyt kestä päivääkään. Tässäpä dilemma! Ottaa kieltämättä vähän päähän tuo kiellettyjen asioiden järsiminen ja kun niitä pitää noukkia vielä ylempääkin itselleen! Se mikä on sun, on myös Manun, jos hän ylettää.

Manu ja hammaslanka sekä muita episodeja.

Video eiliseltä. Manu löysi purkaantuneesta matosta itselleen hammaslankaa. 

Onpa se vähän hoopoa antaa koiran järsiä mattoa ja rauhassa kuvata sitä, mutta tämän asian suhteen on jo tavallaan annettu periksi. Tämän väliaikaisen maton (paremmat ullakolla odottamassa) järsimiseen yritettiin puuttua alussa ja vieläkin toisinaan, mutta mahdotontahan se on. Matto olisi pitänyt viedä pois heti alkuunsa. Koirilla taitaa olla erikoinen viehätys hapsuihin, onhan Manun yhdessä lelussakin hapsuja. Se siis joko edesauttoi viehätystä tai sitten lelussa on juuri sen vuoksi että koirilla on luontainen viehätys niihin.

Mitä tulee hampaisiin, niin eilen huomasimme että yksi maitohammas on lähtenyt ja yksi heilui (auttoiko hammaslanka...). Tänään huomasimme, että heilunut yksilö on myöskin poissa. Ajattelimme laittavamme irronneen hampaan pedin alle ja aamulla hammaskeiju olisi tuonut namin. Mutta mitäpä Manu nameista kun voi syödä omat hampaansa. Toivottavasti saisin löytää edes yhden irronneen hampaan, niin ottaisin muistoksi (kai nyt joku muukin omistaja tekisi/on tehnyt näin?). Pennun maitohampaat ovat terävät, mutta niin ihanan pienet. Nyt on siis kyse ihan ensimmäistä irronneista maitohampaista.

Olemme alkaneet kävelyttää Manua jo vähän enemmän - muutamia kortteleita yhden sijasta. Vahvistusrokotteen teho alkaa olla parin päivän päästä paras mahdollinen, joten se antaa vähän enemmän varmuutta  ja Manua voi viedä vaikka juoksuttamaan koirapuistoon ja tapaamaan vieraitakin koiria, nyt kun ollaan oltu melko varovaisia ja vältetty riskejä -mälsää.

Pääsääntöisesti kävellessä on mennyt hyvin, mitä nyt innokasta vetämistä on esiintynyt. Se on kuitenkin jo tuntunut melkein positiiviselta ongelmalta, koska omasta pihasta lähteminen on tuottanut välillä apatiaa. Kotipihaan päin on joskus välillä käännyttävä ja seisahduttava (Manu, kyllä se koti on siellä vielä kun palaamme), mutta heti kun pihapiiri häipyy näkyvistä, saa tassut jo ihan uutta vipinää alleen. Mutta koulutettavaa tosiaan riittää lähtemisen ja vetämisen suhteen. Lähteminen kyllä varsinkin kehittyy ja kun kävellessä on niiiin kivaa, niin miksipä ei lähtisikään.

Psst. Tänään Manun kanssa kävellessä omakotitalon pihasta lähti perään joku villainen tyttökoira. Omistajan kutsu meni kuuroille korville ja tyttökoira seurasikin hyvän matkaa, kunnes meidän piti vähän hiljentää vauhtia, että omistaja saisi koiransa takaisin. Tyttö taisi olla ihan lääpällään, koska Manu saattaa hyvinkin olla kulmakunnan komein koira. Ei siinä silloin takaisinkutsut kiinnosta paljoa! Manu ei kuitenkaan ollut moksiskaan eikä ollut huomaavinaankaan tyttöä. Niin viileätä. 

Toinen episodi liittyen Manuun: Manu pyydysti eilen rappukäytävässä suuhunsa (yö)perhosen. Perhonen pysyi suussa ja olisi voinut olla mennyttä. Ei ollut, vaan kotona syöksähti Manun suusta. Manu voi siis pitää vähän mitä vaan suussa, mutta ei se välttämättä kaikkea syökään. Täällä se perhonen illalla pyöri vielä, mutta ei ole vähään aikaan näkynyt...Mietinpä vaan, että miten tuo voi olla mahdollista. On nimittäin joskus osoittautunut ihan mahdottomaksi pyydystää yöperhonen ja sitten lyhyt Manu nappaa tuosta vaan....

Nyt mä pureskelen luut.. eiku sittenkin johtoa.

Nopea päivitys: Manu teki sen taas. Pureksi vaivalla uusitun nettipiuhan käyttökelvottomaksi. Se vaati vain yhden pienen hetken. Saatte nyt odottaa hetken verran manu-kuvia.
Manulla on hampaiden lähtemisaika käsillä ja tiedättehän nuo koiranpennut... Leluja ja luita on käsillä, mutta...
voi mikä höppänä manu :)

Ja nyt se tuleva uusi pitää kätkeä niin visusti ettei
Manun pieni kuono yllä, tämä oli taas niin oma vika.

Pureskeluja.

Ensimmäisiä asioita, joihin varustauduimme ennen Manun saapumista oli johtojen kätkeminen.
Jos luulet, että olet kätkenyt hyvin, et ehkä olekaan.

Manu oli löytänyt hyllyn alareunaan teipatun tv-piuhan ja pureskellut sitä. Kuono oli tungettu siis aika pieneen väliin. Tv alkoi hieman väreilemään. Mutta nettipiuha meni toisaalla poks, joten koneella ei nettiä toistaiseksi.
Manu on todellakin löytänyt kenkien noutamisen ilon ja kun piuhaa piilottanut kenkäkassi oli nostettu toviksi piiloon, niin löytyi muuta.

Piuhat voi aina korvata, mutta johtojen pureskelu ei voi olla kenellekään hyvästä. Tästä vahingonteosta saamme syyttää itseämme. Kaikki mikä on Manun ulottuvilla voi joutua myös Manun suuhun. Ainakin kotona, jossa vieraskoreutta ei enää ole ja rajoja uskalletaan kokeilla. Kenkien hakemisesta ei saisi tosin tehdä sellaista numeroa, että se tietää koiralle huomiota ja leikkejä, sillä nekin yksi syy.

Pääsääntöisesti menee hyvin, mutta uhoaminen ja huomion kerjuu ikävähköillä asioilla on ykköshaaste. Kärsivällisyyttä se vaatii, mutta aina pitää muistaa, että on koiranpennusta kyse. :) Ja ne hyvät asiat vievät pidemmän korren kuitenkin!

Manulla on tänään vahvistusrokote. Kahden viikon päästä esimerkiksi koirapuisto voi olla mahdollista!