Manu mökkeilee.

Manulla oli eilen herkullinen päivä, sillä ensin hän sai istua suosikkikulkuneuvossaan autossa (check: Manun oma turvavyö!), uida vapautuneesti mökillä mukavalta rannalta kaislakeppien perässä, pyöritellä itseään maahan uinnin jälkeen, juoksennella tädin Amerikasta tuoman frisbeen kanssa (jonka kerran saa heittää, mutta sen jälkeen onkin helppoa, sillä nuori herra sipulijuoksentelee pitkin pihaa yksinään aarteensa kanssa..varokoon hän, joka yrittää frisbeen itselleen ryövätä), ja sitten uida lisää ja kokeilla jopa sukeltamista pariin otteesen, välillä kököttää rauhassa kepin varressa kun ihmiset nauttivat pöydän antimista kaikessa rauhassa. Pienen palan kanaa sai koiraystäväkin. Ja lopuksi istua jälleen autossa pari tuntia, tällä kertaa nuokkuen takapenkkiläisen jalalla. Kotona ovat unet maistuneet, ruoka ei. Manu ja isäntäväki kiittävät kestitsemistä mitä ihanimmalla mökillä.

Manu ja huivi.

Viime sunnuntaina Manulle puettiin punainen bandana-huivi. Vähän niinku kohta koittavan äitienpäivä-vierailun kunniaksi. Vähän teki mieli irrottaa se hampailla. Vähän teki mieli heittäytyä maahan. Tosin tuota se on alkanut nyt muutenkin tekemään. Pyörii linnunkakassa ja nurmikossa muutenkin. Ihan kesävilli poika. Tämä taisi kyllä olla vaan "En ala, en liiku, ottakaa huivi pois"-kohtaus.

Pääasia vaan, että koira näytti söpöltä! Eikös?

Ja kun täti miehensä kanssa tulivat noutamaan vierailulle, niin osoittautui että täti ja Manu olivat samiksia sattumalta. Söpöt samikset. Mitä nyt toisella heistä kieli ulkona koko automatkan. Manu lähettää tädille terkkuja!

Perillä huivi riisuttiin Manun helpotukseksi. Siellä Manu ei osannut kuitenkaan rauhoittua juuri ollenkaan vaan pyöri siellä sun täällä ja lähellä kai oli, että säkkituolikin olisi saanut kyytiä. Nyt ovat kuitenkin nekin nurkat nähty toisen kerran ja kolmas kerta on jo vielä helpompi? Ei Manu tosiaan nytkään enää vierastanut tai haukkunut, vaan oli pikemminkin innoissaan.  Enemmän siellä tosiaan on neliöitä, joita Manun tutkia, vaikka täytyy sanoa, että meidän pieni läpitaloasunto on siitä hyvä, että Manun voi nähdä lähes mistä vain ja näkee jos tepposet mielessä. Monta kertaa onkin saatu keittiön pöydän ääreltä asunnon toisesta päästä kieltää Manua hyppimästä sängyn reunalle. Manu kun tykkää repiä sieltä vaatteita, jos ovat vähänkään ulottuvilla (ja aika monesti niitä ei muistakaan piilottaa, oma moka, mutta saisi myös koira oppia olla noukkimatta niitä ja pitää mitä vaan omanaan).

Automatka kotiin tuli vähän rauhallisemmissa merkeissä ja sen jälkeen uni taisi maittaa.