Manu asteli eilen hiekkarannalta iltauinnille. Laskeva aurinko, hiljainen hiekkaranta, kaihoisa tunnelma.
Asetelma olisi suorastaan imelä, ellei kyseessä olisi ollut myös kepin heittäminen veteen ja suhteellisen hyisevä vesi toukokuuksi yllättävän viileähkössä kelissä. Iltalenkistä uinteineen tuli aika pitkä, kun käytiin vielä muutamia kilometrejä kävelemässä metsässä ja saavuimme kotiin 22 jälkeen. Mutta parin tunni matkalle osui myös vastaan sympaattinen vanhempi nainen koiransa kanssa (se koira onnistui kyllä pitämään itsensä loitolla ollessa täysin vastakohta mummolle...), joka jutteli kovasti varmaan kolmannestunnin kaikenlaisesta. Manu päätti syödä vain keppejä ja kaadetun puun jämiä ja minä yritin saada koiraa irti karvoistaan (useimmat koirat kuitenkin rakastavat keppejä), koska Manulla oli vatsa taas sekaisin ja todennäköisesti juuri keppien syömisestä. Matkalla osui vastaan myös paljon muita koiria ja kehujakin sai kuulla. Jopas, siis kaikenlaista...ja sitten taas pinkaistiin. Iltalenkeissä on kyllä taikaa ja mielessä siintää myös kesällä tehdä hyvin aikaiseenkin aikaan vastaavanlainen lenkki. Kaupunki antaa silloin uusia perspektiivejä. Ja Manukin taisi tykätä kun sai juoksennella vapaammin, kun väisteltäviä uhkia ei juuri tullut...
1 kommentti:
Meillä Aslan kävi kanssa heittämässä talviturkin, vaikka järvessä oli vielä jäätä jäljellä. Ei kauheasti haitannut, ei ;)
Lenkkeily myöhään illalla tai hyvin aikaisin aamulla on mukavaa, kun kulkijoita on yleensä aika vähän, eikä tarvi koko ajan vilkuilla, että voiko koirien antaa juosta flexinmitan verran siellä täällä, vai tuleeko takaa kenties pyöräilijä.
Lähetä kommentti