Tänään on Manun vuosipäivä.

(musiikki: Wilco)

15. maaliskuuta vuonna 2013 oli perjantai. Noin kello 17 tapahtui ratkaiseva käänne niin pienen koiran kuin parin ihmisen elämässä. Kotimatkan noin 30 kilometriä taittui nyyhkyisissä merkeissä ja ihmisemo yritti saada uuden pelokkaan perheenjäsenen tuntemaan olonsa rauhalliseksi. Ihmisemo tunsi itsekin tosin olonsa hieman jännittyneeksi pidellessään tiukasti sylissään rimpuilevaa ja itkevää vajaa neljä kiloa painavaa pientä olentoa. Sydäntä särki, sillä ymmärsin että tutusta paikasta ja jäljelle jäävistä sisaruksista luopuminen ja oleminen oudossa vempeleessä vieraiden ihmisten kanssa oli stressaavaa.

Tämä kaikki oli uuden ajankohdan alku kaikille. 

Manun tulo meille kävi hyvin nopeasti. Nopeammin kuin ajattelimmekaan. Oikeastaan Manun saaminen oli hyvin kohtalonomaista, emmekä olisi Manua välttämättä saaneet elleivät kaikki taivaankappaleet olisivat silloin olleet oikeilla paikoilla. Olimme etsineet mäyräkoiraa erityisesti Tampereen seudulta mäyräkoiraliiton sivuston kautta. Olimme kai kiinnittäneet huomiota ensisijaisesti kääpiö- ja kaniinimäykkyihin, joka tapauksessa emme ainakaan olleet huomioineet erästä kenneliä, jolla oli hyvä mainekin. Että heilläkin oli pentuja. Olimme käyneet katsomassa Kangasalalla pikkuisia mäykkyjä ja alustavasti varanneet pikkuisen urosmäykyn, mikäli sellainen tulisi mahdollisesta pentueesta. Se oli kuitenkin hyvin epävarmaa ja saattoi olla muitakin kiinnostuneita, joten pidimme silmämme auki ja kyselimme vähän muualtakin..josko olisi vaikka nopeammallakin aikataululla, sillä olimme valmiita ottamaan koska tahansa. Teimme varausta jo toisaallekin ja kolmannesta kuului, että heidän syntynyt mäykky oli varattu muualle, mutta että suositulla olisi kaksi tai kolme vapaata normaalikokoista pitkäkarvaista. Otimme yhteyttä pian ja sovimme tapaamisajan.

Jo viikon päästä sydämen valloittanut pieni musta pötkö olikin mukana mainitulla automatkalla kohti uutta kotia. Viikon aikana olimme hankkineet pedin ja pedanneet valmiiksi, tehneet sähköjohtopiilotuksia (ja se osoittautui onneksi helpoksi) ja odottaneet sitten vain kärsimättömänä. Ainakin kirjoittaja koki kärsimättömyyden tunteita, sillä pelkäsi että he kennelissä peruuttaisivatkin ja päättäisivät pitää Manun..tai tulisi mitä tahansa odottamatonta. Olisin ottanut Manun jo parin päivän päästä. Onneksi kaikki meni niin hyvin. Manu oli meidän, on ollut jo vuoden ja tulee olemaan toivottavasti monia vuosia. En vieläkään tajua, miten Manu oli vielä vapailla jaloilla (vaikka kyselyitäkin oli ollut), joka tapauksessa ei se varmasti kauan olisi enää ollut.  Se oli varmasti muutamista päivistä kiinni. Kiitos menee kennelille, joka mainitsi tämän toisen kennelin. Ilman mainintaa emme olisi saaneet Manua. Ja kiitos menee kennelille, joka meille luovutti söpöläisen.

Uutena koiran omistajana matka on ollut  enimmäkseen aika kivuton. Vaikka kaikki kävi nopeasti, niin rotuun ja koiriin oli tietysti tullut perehdyttyä ja se mikä on ollut uutta, on vain tuottanut ahaa-elämyksiä ja on ollut huikaisevaa kouluttaa ja nähdä oppimistuloksia. Olimme valmiita haasteeseen, ja varautumaan pissailuihin ja muihin riiviömäisyyksiin, joten tulevat koitokset eivät tuntuneet niin pahoilta. Totta kai välillä harmitti ja tuntui toivottomalta (oppiikohan koira ikinä että kenkää ei saa viedä eteisestä ja pureksia sitä ja kun sängyn reunoilta lähti vaatteita järsittäviksi tai käveleminen uusiin suuntiin aiheutti stoppeja). Vuoden aikana on saanut nauraa itsensä kipeäksi, ehtinyt luulemaan koiransa syöneen myrkkyä, saanut vähän mielipahaa,  pelästynyt kun ruokahalu on kadonnut päiväkausiksi, mutta paljon enemmän onnistumisen tunteita, uuden oppimista ja ylpeyden tunnetta, kun koira on osoittanut älyllisiä lahjojaan ja ymmärtänyt kokonaisia lauseita.

On saanut rakastavan uskollisen pikku-ystävän

Videolla kooste hausta tämän päiväiseen mäykky-tapaamiseen! Monta edesmmennyttä lelua bongattavissa, pulikoimista ilta-auringossa, lööbailuja, pukeutumisia, sairastamista, aktivointileikkejä, synttärikakkuja, joulua, ensimmäistä kunnon koira-kohtaamista rokotuksien ollessa kunnossa (mäykkyhän se), maton jäystämistä (hammaslanka), sienestämistä jne. Vaikka ihan kaikkea sentään kuvat ja videot eivät ikuista, vaan muistuvat aina välillä mieleen. Kuten se, kuinka Manu aluksi haukkui kaikille polkupyöräilijöille. Ehkä kuitenkin lähinnä polkupyörille, sillä omakin polkupyörä jäädytti Manun.