Manu ja hammaslanka sekä muita episodeja.

Video eiliseltä. Manu löysi purkaantuneesta matosta itselleen hammaslankaa. 

Onpa se vähän hoopoa antaa koiran järsiä mattoa ja rauhassa kuvata sitä, mutta tämän asian suhteen on jo tavallaan annettu periksi. Tämän väliaikaisen maton (paremmat ullakolla odottamassa) järsimiseen yritettiin puuttua alussa ja vieläkin toisinaan, mutta mahdotontahan se on. Matto olisi pitänyt viedä pois heti alkuunsa. Koirilla taitaa olla erikoinen viehätys hapsuihin, onhan Manun yhdessä lelussakin hapsuja. Se siis joko edesauttoi viehätystä tai sitten lelussa on juuri sen vuoksi että koirilla on luontainen viehätys niihin.

Mitä tulee hampaisiin, niin eilen huomasimme että yksi maitohammas on lähtenyt ja yksi heilui (auttoiko hammaslanka...). Tänään huomasimme, että heilunut yksilö on myöskin poissa. Ajattelimme laittavamme irronneen hampaan pedin alle ja aamulla hammaskeiju olisi tuonut namin. Mutta mitäpä Manu nameista kun voi syödä omat hampaansa. Toivottavasti saisin löytää edes yhden irronneen hampaan, niin ottaisin muistoksi (kai nyt joku muukin omistaja tekisi/on tehnyt näin?). Pennun maitohampaat ovat terävät, mutta niin ihanan pienet. Nyt on siis kyse ihan ensimmäistä irronneista maitohampaista.

Olemme alkaneet kävelyttää Manua jo vähän enemmän - muutamia kortteleita yhden sijasta. Vahvistusrokotteen teho alkaa olla parin päivän päästä paras mahdollinen, joten se antaa vähän enemmän varmuutta  ja Manua voi viedä vaikka juoksuttamaan koirapuistoon ja tapaamaan vieraitakin koiria, nyt kun ollaan oltu melko varovaisia ja vältetty riskejä -mälsää.

Pääsääntöisesti kävellessä on mennyt hyvin, mitä nyt innokasta vetämistä on esiintynyt. Se on kuitenkin jo tuntunut melkein positiiviselta ongelmalta, koska omasta pihasta lähteminen on tuottanut välillä apatiaa. Kotipihaan päin on joskus välillä käännyttävä ja seisahduttava (Manu, kyllä se koti on siellä vielä kun palaamme), mutta heti kun pihapiiri häipyy näkyvistä, saa tassut jo ihan uutta vipinää alleen. Mutta koulutettavaa tosiaan riittää lähtemisen ja vetämisen suhteen. Lähteminen kyllä varsinkin kehittyy ja kun kävellessä on niiiin kivaa, niin miksipä ei lähtisikään.

Psst. Tänään Manun kanssa kävellessä omakotitalon pihasta lähti perään joku villainen tyttökoira. Omistajan kutsu meni kuuroille korville ja tyttökoira seurasikin hyvän matkaa, kunnes meidän piti vähän hiljentää vauhtia, että omistaja saisi koiransa takaisin. Tyttö taisi olla ihan lääpällään, koska Manu saattaa hyvinkin olla kulmakunnan komein koira. Ei siinä silloin takaisinkutsut kiinnosta paljoa! Manu ei kuitenkaan ollut moksiskaan eikä ollut huomaavinaankaan tyttöä. Niin viileätä. 

Toinen episodi liittyen Manuun: Manu pyydysti eilen rappukäytävässä suuhunsa (yö)perhosen. Perhonen pysyi suussa ja olisi voinut olla mennyttä. Ei ollut, vaan kotona syöksähti Manun suusta. Manu voi siis pitää vähän mitä vaan suussa, mutta ei se välttämättä kaikkea syökään. Täällä se perhonen illalla pyöri vielä, mutta ei ole vähään aikaan näkynyt...Mietinpä vaan, että miten tuo voi olla mahdollista. On nimittäin joskus osoittautunut ihan mahdottomaksi pyydystää yöperhonen ja sitten lyhyt Manu nappaa tuosta vaan....