Vuh.

VUH! Tai no viitsinkö edes sanoa vuh vai vetäytyisinkö hetkeksi piiloon. Ihan vaan joskus sanon vieraille ihmisille VUH näyttääkseni, että kyllä minustakin ääntä tulee. Sitä paitsi minusta tuntuu, että minulle on muodostunut reviiri ja se on oma kerrostalo. On se vähän hassua, että MINUN taloon menee pääovesta ihan vieraita tyyppejä. Minä kun oon vähän maalaisemmasta paikasta kotoisin ja siellä omalla pihalla kävi lähinnä omat tyypit.  Seinien takaakin kuuluu joskus ääniä ja mietin, että kuka on MINUN kämpässä, mutta oikeastaan alan pikkuhiljaa tajuta että tämä on sellainen outo rakennelma, joka pitää ääntä, mutta kaikki on silti aika hyvin. (Varsinkin kun tästä rakennelmasta putkahtelee vastaan tyyppejä jotka haluaa ihan mua silitelläkin.) Mutta ihan on vaan joskus haukahdettava pistotarkastusmielessä. Tai pyristeltävä pakoon.

Niin juu, olen siis presidentin mukaan nimetty eli olen Mauno Koivisto, mutta kutsu ihan vaan Manuksi! Päätin putkahtaa maailmaan tossa aatonaattona, melkein Jeesuksen syntymäpäivänä, tai mitä mä nyt Jeesuksesta tiedän. Kun ei nuo mun tyypitkään ole Jeesuksesta jutelleet, ei ne oikein taida uskoa, niin ehkä taidan itsekin olla agnostikko tai ateisti. No vastahan mä olen syntynyt ja mulle voi syntyä vaikka mitä kantoja esimerkiksi koirien taivaan suhteen!

Mä olen nyt siis noin 13-viikkoinen mäyräkoiraepeli ja ollut tälläinen citykoira kohta kaksi viikkoa. Mä luulen, että tulet kuulemaan musta vielä paljon, koska mun päässä liikkuu kyllä kaikenlaista. Ja jos en nyt aina jaksa kirjoitella, niin mun äiti laittaa musta tänne kuvia. Musta se on ihan okei, koska taidan olla katseenkestävä koira. Ainakin noista kehuista päätellen. Nyt se äitikin haluaa sanoa jotain:


Tervetuloa lukemaan siis Manun blogia, jota avustan. Blogien pitäminen on itselle aika tuttua, joten kynnys aloittamiseen ei ole suurensuuri, vaikka onhan niitä tullut myös lopeteltua. Ajattelin, että on silti lähes velvollisuus itseä kohtaan pitää edes silloin tällöin päivittyvää blogia koirasta rennossa mielessä kuin olla pitämättä. On helpompi pitää tälläistä päiväkirjaa kuin paperista, saahan tähän kuvatkin liitettyä. Tämä on siis eniten blogi itselle kuin mikään muu blogi, mutta silti tähän sisältyy mahdollisuus vuorovaikutteisuuteen - olen löytänyt netin kätköistä koirablogeja ja tosi paljon mäyräkoirablogejakin. En todellakaan lukenut jossain vaiheessa eläinblogeja tai ollut muutenkaan niin kiinnostunut lukemaan muiden eläinjuttuja (vaikka eläimistä olen aina pitänyt!), mutta kun päätös koiranhankinnasta vakavoitui ja alkoi kiinnostamaan yhä enemmän ja hain tietoja ja löpinöitä varsinkin mäyräkoirista, niin yhtäkkiä kiinnostikin ne blogit. Ja yhtäkkiä pistin tämänkin pystyyn. Olen yhtäkkiä ainakin osittainen koiraihminen! Koiranomistaja, joka pitää koirablogia ja lukee koirakirjoja, jopa koiran lääkärikirjoja! Ja kuuluu kennelliittoon ja on vertaillut koiran vakuutuksia ja käynyt eläinlääkärillä ja vaikka mitä.

Olen osittainen koiraihminen siksi, että vielä on paljon kasvuvaraa näin ensimmäisen koiran omistajana, ja hyvä tunne, että prosenttiluku vaan kasvaa mutta osittainen myös siksi, että suuren vastuun ja huomion ohella on silti luotava tasapainoinen suhde, jossa koira ei tule olemaan mukana aivan kaikessa (muitakin jutunaiheita ja omia matkojakin joskus tulevaisuudessa) ja että koira osaa olla jo nyt pienestä pitäen yksin ilman eroahdistusta, koska olen kyllä itse kokenut aikoinaan sen, että naapurin koirat kuorolauloivat pitkän aikaa yksin ollessaan (toistaiseksi tuntuu siltä, että meidän koira on nukkunut yksin ollessaan ne vähäiset ajat, eli toisaalta hyvä koirallekin, hyvä meille ja hyvä naapureille - mutta ei nuolaista vielä, koska uhmaikä ja kaikki vielä). Eikä meidän koiraa tulla kai koskaan viemään näyttelyihin, vaan harrastukset tulevat ehkä vähän itsekkäästi olemaan omistajien ehdoilla (mutta joista luullaan koirankin nauttivan ja saavan paljon virikkeitä ja onnellisen elämän aineksia)!

Koira on jo nyt silti niin iso osa elämää ja tulee olemaan ja on mahtavaa, että tästä tuoreesta suhteestamme kehittyy jotain vielä parempaa. Varsinkin kun pääsee pian näyttämään tuolle söpöläiselle että tässä maailmassa on paljon kaikkea jännää ja hyvää, muutakin kuin oma koti ja kotipiha. Muutaman viikon päästä kun rokotukset ovat kunnossa on jo enemmän vapautta ja kaiken lisäksi KEVÄT! Sitten vasta tuleekin koiranpäivät. Mutta ihan hyvä, että koira on jo nähnyt talveakin, niin ehkä ensi talvi ei tunnu yhtä pelottavalta.

Kuullaan!